Valokuvauskurssin tehtavana on tehda 5-7 kuvan reportaasi aiheesta joka oli suunnilleen "Kuka/mika olet aina halunnut olla, muttet ole ollut/ole voinut olla".
Tuntuu, etta itsessaan jo tuo on vaikea tehtava. Ope kertoi esimerkkeina, etta joku halusi olla prinsessa, toinen astronautti. Itse en taas millaan keksi. Tuntuu, etta kaikki pyorii lintujen, tai siis papukaijojen, ymparilla. Olen elanyt niin onnellista elamaa, jossa olen saanut aina kaiken haluamani, ja vaikka olin hmmmmm parisuhdemielessa yksinainen joskus, nyt sekin on hoidossa. Halusin rakastaa ja olla rakastettu (hoh, muutenkin kuin perheen, ystavien tai lemmikkien kautta). Se oli se jokin, mita ei rahalla tai menestyksella olisi saanut.
Toinen juttu mita mietin ehka joskus synkkina teinivuosina, oli pelottava ajatus siita, etta enta jos epaonnistun elamassa taysin. Paatyisin jostain syysta kodittomaksi, jolloin jopa vankila tai mielisairaala tuntuisi lampimalta sankyineen ja ruokineen. Eihan sita oikeasti halunnut olla koditon, vankilassa tai suljetulla osastolla, mutta silti sita pyoritteli mielessa.
Oikea haave olisi olla jokin papukaijoille ja lemmikkilintuharrastukselle merkittava hahmo. Ei niinkaan mikaan julkkiskouluttaja, -hoitaja tai -opettaja, vaan joku joka voisi konkreettisesti auttaa lemmikkipapukaijoja voimaan paremmin. Olisi se sitten oman papukaijatarhan avaaminen, omien lintujen hamstraaminen ja niille parhaana mahdollisena omistajana toimiminen, tai jopa lintujen kanssa haaraaminen muuten, esimerkiksi jonkun toisen omistamassa sanctuaryssa, elaintarhassa tai vaikka Loro Parquessa.
Ongelma nousee taman tehtavan suhteen kuitenkin siina, etta vaikka papukaijat onkin aina mielenpaalla, olisi tahan tehtavaan lintujen tai tilojen loytaminen vahintaankin haasteellista. Niiden pitaisi olla uskottavia, eli oikeasti tarvitsisi feikata paikka, jossa voisin olla lintujen kanssa. Jotta kuvat miellyttaisivat itseanikin, pitaisi myos lintujen olla hyvissa oloissa, eika selfiet elainkaupan lintuosastolla ihan aja sita asiaa.
Pohdin myos suoranaista huijaamista. Mita se opettaja voisi tietaa, etta sen sijaan etta lapset ei ehka ole se number one kiinnostuksenkohde itse pukerrettavaksi, jos kertoisinkin traagisen tarinan siita etta halusin aina olla aiti, mutta olenkin luonnostaan steriili. Ikaan kuin olisi helpompaa loytaa jostain sopivia lapsimalleja joiden kanssa olla kuvattavana. Toisaalta, saisinko jostain lainaan koiran tai kissan, ja halusin aina olla karvalapsen omistaja, mutta olenkin "hyvin vakavasti allerginen." Hmmmm!
Haastavaa tehtavassa on muutenkin se, etta pitaa itse kuvata itseaan. Tietty se onnistuu vaikka jalustalla ja ajastimella, tai apulaisen kanssa silleen etta itse sommittelee ja toinen vaan painaa nappia (ja opettaja sanoi etta on sallittua tehda noin), mutta silti huomattavasti kompelompaa kuin kuvata itse jotain toista henkiloa. Mutta lienee osa tehtavaa, etta mennaan vahan vaikeimman kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti