maanantai 13. maaliskuuta 2017

Maanantain moduuli

Semmonen...

Eka moduuli oli siis nimeltaan "How we stick together if this is tomorrow", jonka aiheena oli tehda protesti. Oikeasti taman kurssin ottaminen oli pienoinen virhe omasta puolesta, silla se jatkuisi ensi viikolla kanssa, jolloin me vaihtarit emme voi osallistua muihin kuin meille suunnattuihin moduuleihin.

Kavimme lapi ryhmissa mista voisimme protestoida ja miksi, ja millaisia protestin muotoja on olemassa. Tunnelmaa kohotettiin kiivastuneemmaksi pienilla vaittelyilla, joihin paasin itsekin osaksi puolustamaan sita, miksi parsakaali on hyvaa ruokaa.

Valitettavasti tuntui, etta opettaja ei ollut suunnitellut kurssia ihan kunnolla. Han vaikutti olevan valilla vahan ulalla, ja pettynyt meihin, kun olimme niin nossoja ja onnellisia, ettemme kokeneet palavaa tarvetta protestoida. Saimme melkein paatettya yhteisen protestin aiheet tai aiheet, jotka liittyivat koululla tavattaviin epakohtiin.

Emme kuitenkaan paasseet yhteisymmarrykseen tehokkaan protestin aiheesta, emmeka tekniikasta. Jotenkin tuntui myos, etta opettaja oli liian passiivinen tai flegmaattinen, eika ajanut meita eteenpain kohti paamaaraa, jos paamaarana oli ilmielava protesti. Koko kurssi tuntui jakautuvan kahteen osaan: siihen oikeaan, protesteja koskevaan osaan, ja sellaiseen outoon lolloilyyn, jossa tuli tunne etta olemme ennemminkin osana opettajan keksimaa psykologista koetta, kuinka ryhma toimii jos sita ei ohjata tarpeeksi napakasti kohti paamaaraa.

Niinpa emme pitaneet protestia. Opettaja jutteli mm. minulle henkilokohtaisesti, kuinka tunnit olisivat voineet olla paremmat jne. Mista mina mitaan tiedan! En nyt halunnut hirvean karkkaasti antaa kritiikkia, joten leikin vahan tyhmaa ja sopeutuvaista, "En tiennyt mita odottaa" tyyppista, jolle kelpaa kaikki. En oikeasti valittanyt niin paljoa.

Yritin kuitenkin tuoda aaneen mielipiteitani, puhuen omasta puolestani mutta ehka myos muiden oppilaiden, miksi koulua vastaan protestoiminen tuntuu epamukavalta. Ehka me olemme nossoja. Ehka me olemme onnellisia? Ehka koulussa tai sen toiminnassa tai tiloissa on epakohtia, joita voisi parantaa protestoimalla, mutta vertasin omalla kohdallani vaihtoa ja tata koulua siihen, etta olen mennyt kylaan jonkun luokse, joka kuitenkin on yrittanyt sen hetkisen parhaansa jarjestaakseen illallisen, eika nyt tahallaan polttanut ruokaa tai unohtanut ostaa ruokajuomaa. Tuntuisi kiusalliselta menna kylaan, olla vieraana, jonka eteen on kuitenkin tehty, tai yritetty tehda, paljon, ja menna sinne vain haukkumaan, kritisoimaan ja protestoimaan.

Mutta toisaalta, opettaja on taiteilija. Pitaa osata olla kriittinen! Pitaa uskaltaa! Pitaa olla vahva! Pitaa myos osata ottaa vastaan kritiikkia, mutten usko etta koulu olisi kovaaanisesta kritiikista aulassa hirvean kiitollinen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti