Tanaan tormasin sattumalta meidan vaihtokoordinaattoriin Martiniin, ja kysyin huomisesta valmistuvien nayttelyn avajaisista, johon saamme menna, mutta se ei ole millaan muotoa pakollinen. Johan meilla pitaisi olla kaikki paketissa! Martin kuitenkin pyysi kaymaan toimistossaan viela viimeiset asiat hoitamassa, ja olikin lahettanyt sahkopostia aiheesta, mutta en ollut sita kerennyt viela lukemaan. Siina oli, etta todistukseen pitaisi kirjata viela joitain pienia yksityiskohtia. Sielta puuttui syntymaaika, -paikka, opintojen aloituspaiva, vastuuhenkilon yhteystiedot jne. pikkujuttuja. Sain ne onneksi hoidettua paikanpaalla, miten lie muut hoitavat, mailitse?
Sain myos taten tulostettuna itselleni sen version todistuksesta. Martin selitti jannasti siita, etta kymppi on numero, jota kaytannossa ei anneta koskaan. Yhdeksikon saa noin 3-4 kertaa koulun aikana (noin 3-4 vuotta). Kahdeksikko on siis semmoinen normaali hyva olosuhteet huomioonottaen.
NYT se on siis oikeasti ohi. Viela kuitenkin lahes kuukausi jaljella tassa maassa. Mitahan sita keksii...
Sinaansa taas VIESTINNAN osio taalla Fontysilla on ihan hallussa. Meille oltiin ilmoitettu joskus kuukausi sitten, etta loppuesittelyn paivamaara on 27.6. "Lisainfoa lahempana." No, ei ollut eilen, eli edeltavana paivana kuulunut vielakaan mitaan muuta infoa (ja paivamaara pelkastaan ei auta hulluna, jos ei tieda tilaa, kellonaikaa, mita pitaa esitella jne.). Lahetin sitten yhteyshenkilollemme sahkopostitse kyselyn muka silleen "Hei, en saanut infoa tilaisuudesta, voitko lahettaa uudelleen?", vaikka tiesin ettei se ollut sita oikeasti lahettanyt. Yritan nyt pysya valeissa viimeiset paivat. Tunnin paasta lahettamisesta tulikin vastaus, joka ei kylla ollut vastaus nimenomaan minun viestiini, vaan joukkoviesti infona kaikille vaihtareille. Olisko sita edes tullut, jos en olisi kysynyt?
Eilen sitten tulostelin digitaalisia toita ulos ja kirjoittelin pienet kuvaukset toille.
Loppunayttelyyn ei tullut edes kaikki opettajat. Siella oli kolme opettajaa, vaihtokoordinaattori/ope seka me nelja vaihtaria. Yksi opettaja ei ollut edes pitanyt meille kuin muutaman tunnin, toiset kaksi taas olivat vetaneet omia kurssejaan aloituksesta saakka.
Sain aika rankkaa palautetta verrattuna muihin. Opettajia tuntui hieman arsyttavan samat asiat: teen asioita vain omalla tyylilla lahtematta mukavuusalueeni ulkopuolelle, niin aiheellisesti (papukaijat) kuin tyylillisesti. Tietty se on totta, ja ammattimainen tekija osaa tehda tyota eri aiheista ja eri tyyleilla. Tuntuu, etta halusin taalla keskittya ennemminkin erilaisten tyostotekniikoiden saloihin tuttujen aiheiden ja teemojen kautta. Koin myos kysymyksen siita, etta opettaja halusi minun tutkivan ja analysoivan, MIKSI olen kiinnostunut papukaijoista. Sita on hankala tutkia, koska miksi kukaan on ikina kiinnostunut mistaan?
Tuntuu, etta ennen loppuesitysta olin paremmalla tuulella, kuin sen jalkeen. Koin, etta minulla oli muihin verrattuna paljon ja monipuolisesti esiteltavaa (siis monipuolisesti = eri kursseilta, siina missa laiskemmat oppilaat eivat valttamatta edes palauttaneet/tehneet kaikkien kurssien toita, yritin laittaa esille paljon keskenaan erilaisia toita kaikilta kursseilta, joista pysyvia toita syntyi). Palautteen jalkeen tuntui, etta mihinkaan mita tein, ei ollut kukaan muu tyytyvainen kuin mina, ja opettajat olisivat kai halunneet, etta haastan itseani enemman. Itse taas koin, ehka kyllakin virheellisesti, etta miksi lahtisin mukavuusalueeltani tekemaan jotain, mista en pida, ja missa herkemmin epaonnistun. Tietty ymmarran, ettei tuollainen ajattelutapa valmenna minua todellisen elaman haasteisiin, jossa en voi vain piirtaa omalla tyylillani papukaijoja paivasta toiseen.
No, mutta nyt se on virallisesti ohi. Martin aikoi siirtaa meille tiedot suoritetuista kursseista, arvosanat ja opintopisteet taman viikon aikana (ei kylla varmana siirra, mutta ihan sama mulle, kun jaan pidemmaksi aikaa). Perjantaina on enaa valmistuvien loppunayttely, johon meidat on kutsuttu, mutta se ei liity mitenkaan meidan opintoihin.
En tieda mita teen seuraavana. Todellinen luppoaika alkaa nyt.
Pieni itsenainen reissu suuntasi Antwerpeniin Belgiaan kuuntelemaan Hans Zimmerin konserttia. Olin ostanut lipun jo aikapaivia sitten, ja hieman jaljessa huomasin, etta viimeisella junalla en paase enaa maasta pois, kun konsertti kestaisi sen verran myohaan. Harjoittelin reissaamista ja otin yhdeksi yoksi hostellipedin.
Kaikki meni tosi nappiin, vaikka valilla ei mennyt ja valilla kuumotti. Suunittelin hyvin ja sain Severukselta apuja bussien suunnittelun kanssa, koska se oli kaynyt bussilla Belgiassa jo aiemmin. Bussi maksoikin 6 euroa suuntaansa Tilburgista Antwerpeniin, ja juna olisi maksanut jotain 10-20 euroa... o_o
Kulkeminen oli yllattavan helppoa, kun tiesi milla menna ja minne, vaikka yksin reissaaminen kuumottaakin aina. Kuljin myos konserttipaikalle kavellen, koska en osaa kayttaa julkista liikennetta tarpeeksi hyvin.
Ilma oli lammin ja ihana, hostellin (ASH) oli viihtyisa ja siisti, ja konsertti oli IHANA, lukuunottamatta molyavia ihmisia yleisossa kaikkialla ymparillani. Kuumotti myos hieman kavella myohalla hotellille, mutta selvisin hengissa! Bussit kulki tai oli kulkematta ja liput oli vahan mita sattuu valilla (tai ei ainakaan sita mita Severus kertoi), mutta kaikenkaikkiaan kaikki meni hyvin.
Olen huono reissaaja, ja jo klo 12 seuraavana paivana olin kaynyt kaikkialla missa aioin, eli katsomassa Belgian hienointa ostaria ja etsimassa vohvelipaikkaa. Hengailin viela keskustassa hieman, kavin puistossa katsomassa lintuja, elaintarhan aulassa matkamuistomyymalassa ja katsomassa flamingoja ja sitten aloinkin jo etsimaan paluumatkaa. Sekin meni hyvin, silla vaihtopaikassa busseja meni vain tunnin valein, ja onnistuin sattumalta paatymaan sinne niin, etta jouduin odottamaan seuraavaa bussia vain 8 minuuttia. Lisaksi sain aina hyvan paikan ja popsin matkapahoinvointitabletteja siihen malliin, ettei edes lentanyt oksennus.
Viime viikko oli kylla huvitusten viikko, ja talla viikollakin riittaa.
Keskiviikkona kaytiin Maaiken ja Severuksen kanssa Efteling-huvipuistossa, joka oli noin 8 km paassa meidan kampasta! Eli ihan lahella! Se oli tosi iso ja ihanan vehrea ja viihtyisa, ja kuulemma saksalaiset turistit tykkaa siita.
Sinne ei ollut ranneketta, vaan lipun ostamalla paasi sisalle. Melkoinen ero, vanhemmatkin joutuu siis ostamaan aikuisten liput jos mielii lapsiaan kayttamaan siella. Liput maksoi 27 euroa, tosin siina oli Maaiken jarjestama kymmenen euron alennus viela... Eli ei mikaan turhan pieni paikka. Jonot oli onneksi hillityt, vaikka saa oli ihana, luultavasti koska oli keskiviikko.
Kavin itse yhdeksassa laitteessa, joten ihan hulluna ei per kyyti jaanyt hintaa. Ne olikin aikalailla kaikki joissa halusin kayda, silla muut oli liian kieputtavia tai pyorivia. Muutenkin tuli vanha olo, silla olin aika huonovointinen suuren osan ajasta, vaikka osa kyydeista oli toooosi siisteja. Kuvassa olen hurjimmassa vuoristoradassa, joka oli myos kaikkein paras! Kuvat pollitty Severukselta... :D
Kaikkein siistein oli kuitenkin laite, jonka nimi on Mad house, ja Eftelingissa oli sellainen ekana. Se oli aivan sairaan vakuuttava, vaikka siina tulikin huono olo. Oon yleisesti sita mielta, etta huvipuistojen kertaliput on liian kalliita, mutta jos jossain voisi silla hinnalla kayda, niin tassa! Siis aivan upea kokemus, jotenkin niin hammentava kun aistit meni ihan sekaisin. Siina on siis pyoriva huone, joka vaikuttaa menevan ympari ja pyorivan enemman kuin oikeasti, silla kohta, jossa istutaan, pyorii myos, ja valilla vastakkaisesti muun huoneen kera. Tassa on video siita Youtubessa, joka ei tietty ole lahellakaan oikeaa kokemusta! Jo alkua ei huomaa videolla, silla koko huone kaikkine juttuineen alkoi keinua, niin etta visuaalisesti kaikki oli paikallaan, mutta kun nojautui taakse pain, yhtakkia keho oli todella painava, tai eteenpain nojatessa todella kevyt. Missaan vaiheessa ei oikeasti menty ympari, silla suojapuomin valista olisi helposti lipsahtanut pois. Sen sijaan se kylla tuntui muuten silta, etta ympari mennaan ja lujaa...
Seuraavana paivana lahdimme yhdessa Severuksen kanssa yllytysretkelle Haagiin katsomaan Leijonakuningas-musikaalia. Olen ollut TLK fani jo ihan naperosta asti, ja TLK musikaali on ollut haaveissa pitkaan. Yllattaen sain tietaa, etta se pyorii samassa maassa missa olen! Piti harkita ehka noin viisi minuuttia, menenko katsomaan sen siita huolimatta, etta se on hollanniksi. Sain houkuteltua Severuksen mukaani, ja lahdimme Haagiin pienelle retkelle. Vierailimme lisaksi pienessa Sea Lifessa, jossa sai silittaa merivuokkoja, seka hieman surullisessa papukaijakaupassa, jossa kavin myos jo aiemmin tana vuonna reissatessa, seka Escher-museossa. Vietin myos ekan yoni ikina hostellissa. Musikaali oli IHANA! Aivan sanoin kuvaamattoman upea, vaikka siina oli myos puutteita, kuten Scarin nayttelijan pieni tunteettomuus rooliaan kohtaan. Kaytannon tehosteet esim. gnulauman tai taivaalle ilmaantuvan Mufasan kanssa olivat aivan aarimmaisen upeat! Kavimme seuraavana paivana markkinoilla ostamassa ihanaa pikaruokaa, turkkilaista pitsaa, nams!
Kaikki meni tosi putkeen, ja oli kiva reissu! (Tosin mun vaivaiskasi tulee kipeaksi kavelysta.) Yritin opetella miten kuljetaan ympariinsa, koska mun pitaa jo huomenna (IIIIK!) menna yksinaan Antwerppeniin katsomaan Hans Zimmerin konserttia... Haagissa Severus johdatti, eika ollut hirveena opettelemista missaan kun pystyi vaan seuraamaan toista...
Eilen keramiikan tunnilla tein hadin tuskin mitaan. Kaytin aikaani vapaa-ajan hommiin, jossa olen tehnyt hiirenkoloja ja tein hiirulaiselle myos pari kuppia. Opettelin lasittamista niilla koloilla. Tuntuu, etta myos oikea keramiikkatyoni on valmis, ja tuntuu oudolta aloittaa uusi.
Myoskaan grafiikka ei edistynyt tanaan. Aioin jatkaa tyynyliinaa paikkaamalla siihen tulleita virheita, mutta ilman opettajan ohjeita en voinut aloittaa. No, ei onneksi tarvinutkaan, silla kun tulin paikalle, olin ekana eika muita nakynyt missaan edes sovitun aloitusajan jalkeen. Kyselen viestitse, missa muut ovat, ja saan Andrealta vastauksen, etta oli nahnyt opettajaa maanantaina, ja ope oli sanonut etta silla on tiistaina kokous muiden oppilaiden kanssa. Luulin etta se tarkoittaa, etta ope tulee myohassa, mutta sinnikkaasta odottelusta huolimatta opea ei kuulunut eika nakynyt. En olisi voinut myoskaan aloittaa ominpain ilman ohjeistusta, koska kaikki kaapit, missa materiaalit ja tarvikkeet ovat, ovat lukittuina (opettaja oli kuitenkin nostanut Andrean tarvitsemat tarvikkeet poydalle).
Tosi kiva, etta asioista ilmoitettaisi muutenkin kuin rikkinaisen puhelimen kautta. Jotenkin tuntuu, etta tama viikko, vaikka onkin vasta tiistaipaiva, on ollut kaikista surkein.
Drawing-kurssi paattyi tanaan. Siihen liittyi artikkelin kuvittaminen (lintuhakin rakennuksesta) seka valokuvan perusteella kirjoitetun tarinan kirjoittaminen ja kuvittaminen.
Sain tietoa, etta tokasta tehtavasta arvioitaisi vain se mita on naytettavaa. Eka arvioitaisi kokonaan, prosessi ja lopputulos.
Ekan tehtavan yksi luonnos ja lopullinen, lopuista luonnosvaiheista en nyt jaksanut ottaa kuvia...
Tein ihan hiki hatussa ja kiireessa valmiiksi tarinaani perustuvan yhden kuvituskuvan, ja sain sen valmiiksi juuri ennen tuntia... Valitettavasti kiireen vuoksi en ehtinyt hioa ja miettia sita yhta paljon kuin olisin halunnut, ja yksityiskohtia meni myos hieman pieleen.
Pohjautuen siis tahan valokuvaan:
(Copyright: PA, 1958)
Tarina sen sijaan seuraa tassa:
“SCREEECHHH!” cockatoo, named Cocky, screeched again. His owner already knew bird would never screech just once, but little Annie was as surprised as she was from the first one, swiftly lifting her small hands to cover her ears. Cockatoos would scream on any occasion possible, when they are scared or angry, but also when they are excited or having fun. Cocky loved being outside, sunbathing while watching wild birds fly by was one of his favourite past times. Why not to scream from joy as well.
That was Annie’s first and only memory of Cocky the cockatoo. It was her uncles neighbours bird, that she met only in a quick peek. But the bird stuck with her. Soon after Annie would be obsessed with birds, specially the white, loud ones.
As she and her family took a stroll in the park, she would closely pay attention to all the birds, and try to spot the white or light colored ones. She was determined to find another cockatoo, or even meet Cocky himself again.
“Chirp-chirp! Chirp!” Sound of birds surrounded Annie and her family. Could what be other sound that cockatoos can make, Annie wondered by herself. It sounded like there were so many birds, and they sounded tiny. Annie looked around, only to notice the sound coming from brown little birds that were bravely jumping on the ground right next to people. Sound of house sparrows is familiar for most people, but Annie’s newly risen obsession with birds heard them in a new light.
“Kjeh-kjeh!” There was a bird calling from a tree. “Kjeh-kjeh,” another one followed. “Kjeh-kjeh!” said even the third one. Soon the air was filled with monotonic call of the birds. A flock of jackdaws found a place to roost in a tree. They followed people with their light blue eyes, but none were braver than the other to come closer.
“Honk honk!” This time Annie could see the bird was white. Just like Cocky! Annie just had so get closer. Closer she got, she hears this bird was loud! “Honk honk honk!” Almost as loud as Cocky was. She could see this bird had a loooong neck, and really big, orange, webbed feet. It was also coming running towards Annie, and not in a nice, happy way. “Honk honk!” It was pissed. “Watch out for angry goose!” Said the sign right next to them. Annie ran faster than she had ever before.
“Scraaa!” A very cockatoo-like sound was echoing in the air from a distance. Annie yanked her mothers arm, wanting to go and find the source of the sound. She could see some kind of bird sitting on the top of a tree, but sun was shining so bright she couldn’t even tell what color this bird was. She was getting hopeful, but as they got closer, she could see this bird was the quite opposite of the white cockatoo. It was pitch black. Soon another bird just like it joined it, and they continued their explorations together. Crows like to move with their mate.
“Coo, coo…” From a corner of her eye, Annie could see a white bird strutting on the ground. This bird didn’t have a long neck like the white goose. “Coo, coo…” Soon Annie and her family were surrounded with purr-like, gentle sounds of birds around them. But not all of them were white! There was a gray one, black one, brown one, and everything in between! Pigeons thrive in the city, and they can be spotted almost everywhere.
During the day at the park, Annie would learn to recognize all the birds of the park and their sounds.
On their way home, Annie could hear the calls of the birds stay behind them and slowly fade away. “Screeech…” was the final sound Annie could hear, as they were walking away, leaving the park behind them. She had to have that final look, since she wasn’t quite sure what was the bird behind that sound.
In the distance, glowing in the afternoon sun, she saw a big, white bird sitting on a man’s shoulder. It was far away, but Annie could still hear it’s screech, even when the other birds sounds were too distant to be heard. Annie was so excited, she had no choice but to run towards the man and his bird. When she was getting closer, she could see more. It had a curved beak, just like Cocky. It had a bright yellow crest, just like Cocky. It had expressive, brown eyes, just like Cocky! It was Cocky!
“Screeech!!!” Cocky screamed again, as it had on the first time Annie met it. The owner clearly remembered Annie, and greeted her with a smile. Annie could not stop talking about all the birds that’s calls she learned that day in the park. She was so happy she ultimately found her favourite.
Yksi kurssi on jalleen valmis ja takana. Ja vapaa-aikaa ja tekemista on edelleen vahemman. Sain mielestani lahes valmiiksi grafiikkakurssilla tyynynpaalliset, mutta ne epaonnistuivat ja laskivat inspiraatiota yhtaan mihinkaan. Haluaisin viela tehda jotain jarkevaa, mutta ope haluaisi etta jatkan luurankolinnun parissa, joka oli pehmoleluna itsellekin kompromissi.
Soundweeks loppui, ja meilla on enaa ne kolme kurssia jaljella, eli grafiikka, piirtaminen ja keramiikka. Keramiikkatyon sain mielestani valmiiksi, tosin aion viela kai lasittaa tai maalata ne. Piirtamisesta on torstaina viimeinen palaveri. Grafiikassa sain tyynynpaalliset valmiiksi, mutta ne ei onnistuneet kovin hyvin, vaan varit meni vaariin paikkoihin osittain. Arsyttaa.
Silti vaihtoa on jaljella viela yli kuukauden verran.
