torstai 30. maaliskuuta 2017

Module week part 2

Ei vitsi, johan on mennyt aikaa kirjoittamatta! Taa onkin sitten aika massiivimerkinta...

Viime viikosta siis nyt, vaikka tamankin viikon loppu jo haamottaa...

Viime viikolla oli siis koko viikko samaa ohjelmaa, ilman poikkeuksia, paitsi iltaiset leffamoduulit. Se oli My future journey -projekti. Mukana oli viikon vierailulla oleva luokallinen italialaisia vaihto-oppilaita, joiden kanssa teimme hommia koko viikon.

Olin jo hieman kypsynyt ryhmatyoskentelyyn, jossa jouduin olemaan tuntemattomien kanssa niin, etta kaikki muut puhuvat keskenaan eri kielta kuin mina. Siina ei kaynyt hyvin kameratyopajalla, eika kaynyt kylla nytkaan. Ryhmien muodostaminen oli vaikeaa, koska ne piti muodostaa itse. Testataanpas oppilaiden oma-aloitteisuutta! Opettaja pakotti meidat Erasmus oppilaat jakaantumaan eri ryhmiin. Menin ryhmaan, jossa ryhmalaiset huutelivat englanniksi, etta niiden ryhmaan voi tulla, ja taten pystyin varmistumaan etta ryhmassa olisi ainakin yksi jasen joka puhuu ymmarrettavaa englantia.

No, italialaisten kielitaito ja sosiaalisuuden taso oli vaihteleva, kuten odottaa saattaa. Yksi henkilo, ainoa jonka nimen muistan, oli Marco, joka oli todella puhelias ja puhui aika raskaalla aksentilla, mutta kuitenkin kohtuullisen selkeasti. Sitten oli todella hyvin englantia puhuva, ja minut huomioon ottava tytto, toinen tytto joka puhui ihan hyvin mutta oli kai vain hiljainen, sitten oli poika jolla oli vaikeuksia englannin kanssa, mutta halusi silti puhua ideoitaan aaneen valilla, ja sitten oli poika joka sai tuskin sanaa suustaan ja hanelle piti joskus kaantaa asioita italiaksi. Eli aika vaihtelevaa porukkaa!

Aiheena oli siis tehda interaktiivinen lyhytelokuva otsikolla tai aiheella My future journey.

Mutta jo ennen koko moduuliviikon alkua oli taas se perus viestinnan ongelma. Mina ja Severus ilmoittauduimme moduuleille eri kautta kuin Flo ja Andrea, ja vain jalkimmaiset saivatkin sitten sahkopostiinsa seuraavan viikon ohjelman. Onneksi saimme aikataulun sitten Andrealta.

Maanantaina oli kouluun, ryhmaan ja tehtavaan tutustumista, seka luento/esitys tarinankerronnasta, seka aloimme luonnostella jo tarinaa. Tiistaina jatkoimme siita mihin jaimme. Keskiviikkona meille esiteltiin kuinka tehda elokuvasta interaktiivinen kayttaen Hype-nimista ohjelmaa. Kavimme luennolla nimelta "Sciencefiction thinking", joka oli aika tylsa. Sen jalkeen saimme ilmaisen lounaan, joka oli viikon paras kohta! Jonain aamuna meilla oli luento elokuvan kuvakerronnasta, kuten shoteista ja leikkauksista.

Sittenhan leffa piti kasikirjoittaa, storyboardit piirtaa, kuvata ja leikata. Tuntuu etta koko viikko oli vaan kaaosta, joten valitan tahan oksennukseen suurimmat. Tuntuu, etta missaan vaiheessa tyoskentely ei ollut erityisen nautinnollista, vaan lahinna tylsaa tai siedettavaa, valilla taas todella turhauttavaa.

- Kielimuuri. Tuntuu, etta jos yritti ideoida jotain, esim. niinkin perustavan laatuista juttua kuin juonta, minut ymmarrettiin koko ajan vaarin, vaikka yritin selittaa ideani simppelisti.
- Kieli. Italialaisten tuttujen oli helpompi puhua valilla vain italiaa keskenaan. Siita jai ulkopuolinen olo. Valilla ryhmalaiset tekivat tehtavakseen puhua enkkua, ja muistuttelivat toisiaan puhumaan enkkua, mutta olihan tuo ihan arvattavaa.
- Liian epaorganisoitua. Ehka kielimuuri tai sosiaaliset esteet, tuntuu etta meidan ryhman eteneminen oli sairaan hidasta siksi, etta mitaan ei suunniteltu taysilla ja kunnolla, ja liian iso osa ajasta meni sellaiseen "Mitahan seuraavaksi" istuskeluun.
- Kompromissit. Johtajatyyppinen henkilo ei valilla ollut kovin aktiivinen osallistumaan ideointiin, paitsi hyvin eparakentavilla "Ei kelpaa" tyyppisilla kommenteilla, muttei sitten kuitenkaan ehdottanut mitaan parempaa tilalle tai kertonut, mika kyseisessa ideassa oli niin vialla.
- Tuntuu, etta kuusi henkiloa tassa projektissa nailla resursseilla oli liikaa, ja vahempi olisi riittanyt. First person nakokulma aiheutti sen, etta kuvaaja ja nayttelija olivat sama henkilo, joka vahensi muun henkiloston tarvetta entisestaan.
- Sain laiskotella ryhman luvalla, silla he toimivat automaattisesti paremmin ja mieluummin ilman minua kaikista edella mainituista jutuista johtuen. Mut oli helpompaa jattaa pois kuin pitaa mukana. Hymyssa suin saatettiin toivottaa "Lahde vain kotiin, nahdaan huomenna!", vaikka mulla olisi ollut kylla aikaa osallistua. Osallistumattomuuteni aiheutti sen, etta joka aamu sain kuulla muutoksista projektiin, jotka oli tehty edellisena iltana tai yona hotellilla. Tuolla hetkella olin kiinnostuneempi kivista kuin tasta projektista, joten otin muutokset hymylla vastaan, sanoin etta ei haittaa ja olin ihan tyytyvainen etta projekti edes etenee.

Yllattavaa kylla, kaikesta kaaoksesta ja epajarjestyksesta huolimatta saimme videon valmiiksi esittelyyn mennessa. Video oli mielestani ihan kamala. Sen juoni jaa hamaran peittoon, vaikka ideoimme siita mielestani ihan hyvan ja toimivan. Kuvanlaatu on huono, eika mitaan ole mietitty, silla omin silmin nakemisessa se oli vaikeampaa kuin harkittuna kolmannen persoonan kamerana. Valaistus on huono ja valkotasapaino vaihtelee. Jatkumoa ei ole, vaan elokuva pomppii myos siina, etta oliko hahmolla kaksi katta pyodalla vai vain yksi. Myoskin aanenlaatu, joka on sisainen kertoja, on todella huono ja aantaminen on kanssa huonoa, jolloin koko leffasta ei edes valttamatta ymmarra mitaan.

Olin valmistautunut olemaan huonoin ryhma. Ja se oli janna tunne, silla en muista kokeneeni sita aiemmin. Onhan noita ryhmatoita tehty elaman varrella muutamia. Silti yleensa ryhmatyot on olleet kaytannossa tasapaksuja, ja ehka yksi ryhma on ollut tosi huippu ja toinen ryhma sitten vahan huonompi, mutten itse ollut muistaakseni ollut siina huonossa ryhmassa. Tai sitten on ollut toita, jossa jokainen ryhma on ollut yhtalailla ulalla. Kuuntelin kehuja ja kritiikkeja muille ryhmille, ja varauduin kammottavaan kritiikkivyoryyn. Sita ei kuitenkaan tullut. Saimme muita ryhmia hiljaisemmat kehut ja kommentit, mutta ei mitaan niin rankkaa mihin olin varautunut.

Videota on hankala pistaa esille, silla se on interaktiivinen, eika se ominaisuus toimi millaan normaalilla videontoisto-ohjelmalla tai nettisivulla. Ajattelin joskus kuitenkin nauhoittaa videon ja jotenkin ehka feikata interaktiivisuuden.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Loppuviikko

Loppuviikolla moduuleja ei ollutkaan leffailtoja lukuunottamatta. Leffailtoja oli talla viikolla kaksi, joista toisella yritettiin katsoa Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa ja Enter the Void. Ongelmana oli kuitenkin englanninkielisten tekstitysten puute, kaikuva tila, epaselva puhe elokuvassa ja ihmisten jutteleminen tilassa. Onneksi olin nahnyt elokuvan ennenkin, silla muuten en olisi varmasti ymmartanyt siita yhtaan mitaan, vaikka normaalissa leffateatterissa elokuvien seuraamisessa ei ole ongelmia. Lahdinkin sitten ekan leffan jalkeen, koska kavi myos ilmi, etta toka leffa kestaisi niin pitkaan, etta koululta pitaisi lahtea ennen sen paattymista...

Toinen leffailta oli parempi, ja vaikka edelleen tekstit olivat vain hollanniksi, katsoimme aanentoistolle ystavallisemmissa tiloissa Kellopeliappelsiinin ja Be kind rewind -elokuvat. Ekan olin nahnyt aiemmin, mutta tokaa en, joka oli piristavaa! Ja nyt pysyi karryillakin... :D

Noiden rentojen moduulien lisaksi meilla oli normaalia koulua Graphics ja Ceramics tunnit. Grafiikkatunnilla valmistelimme valmiiksi seuloja. Lapikuultavalle paperille piirretaan, maalataan, teipataan valoa lapaisemattomia juttuja, jotka valotetaan valonaralla jutulla seulaan. Tuloksena on seula, jossa on kuva. Itse piirsin undulaatin ja papukaijan paakallon, ja lisaksi toin materiaalina linnun siiven, jota aion kayttaa kallolle toyhtona. Ne onnistuikin kivasti!

Keramiikassa jatkoimme isomman projektin parissa, jossa teemme surrealistisia esineita. Tein muottia oksasta, joka olikin yllattavan kinkkinen.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Camera speed dates

Aioin oikeasti osallistua tanaan pin hole camera -kurssille, mutta se meni tayteen ennen kuin ehti kissaa sanoa. Niinpa osallistuin toiseen kameroihin liittyvaan. Meille esiteltiin pikaisesti pintapuolin muutamia erilaisia valokuvaus- ja videokameroita.

Naihin sisaltyivat mm. kaksi erilaista ianikuista filmikameraa, jarjestelmavideokamera, ammattimainen videokamera, useampi 360-kuvia/-videoita ottavia kameroita, 3D-videokamera seka endoskooppi, jolla voisi kuvata vaikka ihmisen sieraimiin sisalle.

Opettaja ei ollut niin huomioonottava kuin monet muut opettajat, vaan aloitti vaan hollanniksi pitkat patkat, kunnes vahan puhui englanniksi. Muilla tunneilla on joko sentaan esitelty englanniksi etta "Nyt puhun vahan aikaa hollanniksi koska nailla luokkalaisilla on eri tehtavat" tai sitten tunnit on olleet kokonaan englanniksi. Tama ehka ansaitsisi kylla jo oman merkintansa...

Meidat jaettiin pareihin, tosin itse paadyin ylijaamaryhmaan kolmanneksi kahden hollantilaisen kanssa, joiden kanssa en ollut aiemmin vuorovaikuttanut. Opettajan englantikielteisyys tai hollanti-innostus jatkui alkua pidemmalle myos, silla tehtavananto oli vain hollanniksi. Sain video- ja valokuvatehtavista kiusallisen kompelot kaannokset ryhmatovereiltani, jotka myoskin puhuivat enemman keskenaan hollantia kuin olisin mieluusti kuunnellut.

Videotehtavana olisi ollut pysayttaa kadulla yhteensa 7 ihmista, kysya heidan viimeisin sosiaalisen median viesti, saada heidat nayttamaan se, ja keskustella heidan kanssaan niin, etta saa tietoon kyseisen henkilon arvomaailmaa. Lisaksi henkiloiden pitaisi olla mahdollisimman monipuolisia edustaen eri rotuja, sukupuolia, ikaluokkia jne...

Kun luimme videotehtavan ja koimme sen aika haastavaksi, olimmehan kuitenkin valinneet kameran jolla pystyi ottamaan seka videota etta stillia (ai niin, valitsimme aloitteestani 360 kameran), saimme vaihtaa tehtavanannon valokuvatehtavaan.

Valokuvatehtavasta koin kanssa kompelon  kaannoksen, mutta ymmarsin, etta tarkoitus olisi asettaa kamera tripodille ja kiinnittaa ohikulkevien ihmisten huomio, ja saada heidat jutellen lahestymaan kameraa, ja ottaa heista kuvia, jalleen yhteensa 7 henkilosta.

Valitettavasti pikkukamerasta loppui akku yhden kuvan jalkeen, koska kaytimme liian paljon aikaa poukkoillessamme kaupungilla etsiessamme sopivaa kohtaa kuvaukselle. Ryhmalaiset olivat muuten tehtavan suhteen vallan saamattomia, paitsi he osasivat molemmat kayttaa kameraa sujuvasti. Itse taas pidan tekosyyta laiskuudelleni tai saamattomuudelleni sen, etta koin etta saisimme ihmiset lahestymaan kameraa paremmin, jos heita olisi vastassa joku, joka puhuisi heidan aidinkieltaan.

Lopulta emme saaneet yhtakaan henkiloa lahestymaan meidan aloitteestamme. Koska aloitetta ei tehty. Nelja ihmista lahestyi itse kameraa, joista yksi niin rauhallisesti ja jutustellen etta saimme hanesta kuvan.

Palasimme takaisin luokkaan, jossa oletin etta lataisimme kameran ja purkaisimme sen muistikorttia tyhjemmaksi. Nain ei kuitenkaan ollut, vaan ryhma ikaankuin katosi ymparilta saamattomuuteensa luhistuen, vedoten siihen etta ei tanne pida mitaan palauttaa, vaan tarkeampaa oli kokea millaisia kuvia talla kameralla saa. Okeeeiii...

Itse tosin koen, etta enpa olisi luultavasti mitaan erityisen uutta oppinut seuraavienkaan kuuden kuvan myota. Nyt tiedan, etta tuommoinen janna 360 kamera on olemassa. Se oli siis aikalailla taman nakoinen, niin kapea, etta ei jata informaatiota pois omalta kohdaltaan juurikaan, josta tulee aika jannan nakoisia kuvia.




maanantai 13. maaliskuuta 2017

Maanantain moduuli

Semmonen...

Eka moduuli oli siis nimeltaan "How we stick together if this is tomorrow", jonka aiheena oli tehda protesti. Oikeasti taman kurssin ottaminen oli pienoinen virhe omasta puolesta, silla se jatkuisi ensi viikolla kanssa, jolloin me vaihtarit emme voi osallistua muihin kuin meille suunnattuihin moduuleihin.

Kavimme lapi ryhmissa mista voisimme protestoida ja miksi, ja millaisia protestin muotoja on olemassa. Tunnelmaa kohotettiin kiivastuneemmaksi pienilla vaittelyilla, joihin paasin itsekin osaksi puolustamaan sita, miksi parsakaali on hyvaa ruokaa.

Valitettavasti tuntui, etta opettaja ei ollut suunnitellut kurssia ihan kunnolla. Han vaikutti olevan valilla vahan ulalla, ja pettynyt meihin, kun olimme niin nossoja ja onnellisia, ettemme kokeneet palavaa tarvetta protestoida. Saimme melkein paatettya yhteisen protestin aiheet tai aiheet, jotka liittyivat koululla tavattaviin epakohtiin.

Emme kuitenkaan paasseet yhteisymmarrykseen tehokkaan protestin aiheesta, emmeka tekniikasta. Jotenkin tuntui myos, etta opettaja oli liian passiivinen tai flegmaattinen, eika ajanut meita eteenpain kohti paamaaraa, jos paamaarana oli ilmielava protesti. Koko kurssi tuntui jakautuvan kahteen osaan: siihen oikeaan, protesteja koskevaan osaan, ja sellaiseen outoon lolloilyyn, jossa tuli tunne etta olemme ennemminkin osana opettajan keksimaa psykologista koetta, kuinka ryhma toimii jos sita ei ohjata tarpeeksi napakasti kohti paamaaraa.

Niinpa emme pitaneet protestia. Opettaja jutteli mm. minulle henkilokohtaisesti, kuinka tunnit olisivat voineet olla paremmat jne. Mista mina mitaan tiedan! En nyt halunnut hirvean karkkaasti antaa kritiikkia, joten leikin vahan tyhmaa ja sopeutuvaista, "En tiennyt mita odottaa" tyyppista, jolle kelpaa kaikki. En oikeasti valittanyt niin paljoa.

Yritin kuitenkin tuoda aaneen mielipiteitani, puhuen omasta puolestani mutta ehka myos muiden oppilaiden, miksi koulua vastaan protestoiminen tuntuu epamukavalta. Ehka me olemme nossoja. Ehka me olemme onnellisia? Ehka koulussa tai sen toiminnassa tai tiloissa on epakohtia, joita voisi parantaa protestoimalla, mutta vertasin omalla kohdallani vaihtoa ja tata koulua siihen, etta olen mennyt kylaan jonkun luokse, joka kuitenkin on yrittanyt sen hetkisen parhaansa jarjestaakseen illallisen, eika nyt tahallaan polttanut ruokaa tai unohtanut ostaa ruokajuomaa. Tuntuisi kiusalliselta menna kylaan, olla vieraana, jonka eteen on kuitenkin tehty, tai yritetty tehda, paljon, ja menna sinne vain haukkumaan, kritisoimaan ja protestoimaan.

Mutta toisaalta, opettaja on taiteilija. Pitaa osata olla kriittinen! Pitaa uskaltaa! Pitaa olla vahva! Pitaa myos osata ottaa vastaan kritiikkia, mutten usko etta koulu olisi kovaaanisesta kritiikista aulassa hirvean kiitollinen.





lauantai 11. maaliskuuta 2017

Moduuliviikot

Tastakaan ei meille kovin etukateen kerrottu, vaan saimme kuulla sen ohimennen hollantilaisilta oppilailta... En edelleenkaan tieda, tapahtuuko tama jokaisen jakson lopussa, vaiko vain kerran vuodessa tai lukukaudessa.

Moduuliviikkoina on siis valittavana enintaan sen kahden viikon ajalle ulottuvia kursseja, joista osa kestaa muutaman tunnin, osa paivan ja osa jopa pari paivaa. Kahden viikon aikana on saatava tayteen 50 tuntia kurssitarjontaa, tosin meille vaihtareille on tokalle viikolle kokonaan raataloity oma ohjelma. Kursseja oli paljon, ja osa niista on runsaastikin paallekain. Koko ajan koulupaivana on kaynnissa keskimaarin 3-4 eri tuntia, ja suurimpaan osaan niista voi osallistua vain rajallinen maara oppilaita.

Kursseja oli valittavana yhteensa 54, joten en ala niita kaikkia tahan kirjoittamaan... :D Valinnanvaraa ei meille vaihtareille edes hulluna ollut, silla osa kursseista oli hollanniksi, kakkosviikon kursseille meidan ei tarvinnut ilmoittautua lainkaan, ja osa kursseista jatkui kakkosviikolle, jolloin sellaistakaan kurssia ei kannattanut valita, ellei halua missata puolta tunneista...

Ilmoittautuminen oli katastrofi. Ilmeisesti se oli kuitenkin parempi, kuin viime vuonna, jolloin ilmoittautuminen tehtiin Facebookissa kuviin kommentoimalla(???)! Koska paikkoja on osalle kursseista rajallinen maara, kehotettiin meita olemaan valppaana. Valitsin Severuksen kanssa, tuutoreidemme avustuksella kurssit, joille aioimme ilmoittautua. Meidan piti saada linkki sahkopostiimme, jonka kautta ilmoittautua klo 20:00, mutta niin. Sain linkin Whatsapissa noin kymmenen yli, ja vasta 20:20 sahkoposti saapui. Rekisteroityminen oli painajainen, silla sivusto vaati salasanan ja kirjautumisen koulun sahkopostin kautta. Kaikenkaikkiaan tein valinnat kolmesti: ekalla kerralla sivusto ei kysynyt salasanaa (miksei, en tieda), ja ilmoittautumiseni hylattiin. Toisella kerralla kirjauduin sahkopostillani sivustolle, mutta senkin jalkeen ilmoittautuminen hylattiin. Vasta, kun kirjauduin ensin toisessa ikkunassa sahkopostiini, jonka jalkeen siirryin jotenkin sivustolle, ilmoittautumiseni hyvaksyttiin. Tassa vaiheessa kuitenkin yksi kursseista, jolle olisin halunnut oli tullut tayteen ja jouduin valitsemaan jotain muuta. Graah! Ihan taysi painajainen. Kaiken sen kirjautumisen jalkeen sivusto kuitenkin lopuksi kysyy lomakkeeseen nimeani ja yhteystietojani tiedoksi kurssien vetajille... -__-

Noin klo 20:38 olin saanut ilmoittautumisen kasaan, homma jonka luulin vievan muutaman minuutin kahdeksan jalkeen.

Tuon jalkeen meille tuli tieto, etta vaihtarit ovat sittenkin erityisasemassa, ja voisimme menna ylimaaraisina oppilaina mille kurssille vain haluamme! Mina ja Severus oltiin paniikissa ilmoittautumassa kursseille ennen kuin ne ovat taynna, kun taas loput vaihtareista itkivat yhdeksan aikaan, kun kurssit on taynna tai eivat paase sivustolle, jolloin tuutorimme selvitti, etta voimme vain ilmoittautua moduuliviikon vastaavalle sahkopostitse ilmoittamalla kurssit joille haluamme osallistua... Eli kaikki se stressi oli sittenkin taysin turhaa! Kun Severuksen kanssa emme reagoineet noihin, saimme hieman akaisen kuuloista kyselya ensin Whatsapissa, etta mille kursseille haluamme, ja myohemmin eri henkilolta sahkopostitse... Huoh.

En enaa edes muista mille kursseille ilmoittauduin, paitsi ainakin pariin leffailtaan!

torstai 9. maaliskuuta 2017

Loma tuli ja loma meni

Viime viikko oli lomaa, jota en viettanyt Alankomaiden sateisessa saassa. Sen sijaan lahdin polttamaan nahkani Espanjaan ja loppuviikosta siellakin kastui kylla sukat. Aurinko kuitenkin kelpasi ja maisemat kanssa, seka tietty Espanjaan vieraslajina tunkeilleet munkkiaratit, joita bongailin innoissani.



Paluu arkeen meni kuten normaalisti, kunnes kun olin lahtemassa kouluun maanantaina ennen puolta paivaa. Meilla on kommunikaatioon ties mita vermetta: Whatsapissa on meidan neljan vaihtarin oma ketju, "Buddy" ketju, joka on nimenomaan me ja meidan tuutorit, sitten on ArtCoDe ryhma, jossa suurimmaksi osaksi hollantilaiset polottaa hollanniksi tuhannen viestin tuntivauhdilla, enka edes tieda miksi meidat sinne lisattiin.

Tiedatteko sen tunteet, kun luulet olevasi karryilla lukkarista, ja tavallaan hieman halveksut sita laiskamatoa, joka on aina ihan ulalla, ja joutuu tarkistamaan muilta koulun alkamisaikoja joka ikinen paiva? Muistuu mieleen ylaaste, jolloin opettaja oli kylla tehnyt selvaksi, etta liikuntatunnit on peruttu, mutta oli myohemmin ilmoittanut tunneista jossain kiven takana maailman pienimmalla prantilla. AINOA joka osallistui tunneille, oli ryhman laiskimus/ongelmaoppilas (jolla ei ollut kavereita kelta kysya, koska se oli ainakin mua kohtaan aina ilkea ja toykea), ja tama siksi, etta han ei koskaan tiennyt onko tunnit, ja oli talla kertaa kysynyt opettajalta henkilokohtaisesti.

No, maanantaina oli sama juttu. Eras meista vaihtareista kysyy melkeen joka aamu, etta moneltako se eka tunti nyt alkoikaan... Talla kertaa silla oli vain hedelmalliset tulokset, silla opettaja olikin lahettanyt viestia hollantilaisille oppilaille, etta tunnit on siirretty keskiviikolle! "Levittakaa sanaa," luki screenshotatussa sahkopostissa hollanniksi. Sain tietaa taman, kun olin jo kengat jalassa lahdossa kotoa kouluun. No, parempi myohaan kuin todeta itse.

Saimme samassa syssyssa tietaa, etta tama viikko oli ns. "koeviikko", joka ei ole oikea koeviikko koska ei taalla ole mitaan mista pitaa kokeita (ainakaan viela), vaan ennemminkin esittely- ja tehtavanpalautusviikko niilta kursseilta, jotka eivat jatku kauemmin. Eli kaikkien niiden tehtavien pitaa olla valmiita! No, onneksi olin ollut reipas ja osannut laskea koulun alkamisesta, milloin osa kursseista loppuu, mutta osa vaihtareista koki olleensa totaalisen pimennossa. Ehka tastakaan ei olisi ollut pahitteeksi ilmoittaa vahan paremmin ja vahan aiemmin, seka selkeyttaa samalla konseptia, jolla jaksot toimivat.

Paattyvia kursseja olivatkin siis:

Se blogitehtava

Meidan piti esitella analyysi ja kertoa lopputulos, blogattiinko meita. Oma lopputulokseni: blogattiin! JEE! Suuret pahoitteluni kuitenkin kuvia lahettaneille, joiden nimet eivat sittenkaan paatyneet itse blogiin nakojaan. Ne ovat kuitenkin esilla FB-sivulla. En kehtaa linkata blogia tahan, ettei blogin pitaja yhdista minua siihen ja *vainoharhat iskee* nae staticseista mista nama kaikki tuhannet vierailijat ovat hanen blogiinsa eksyneet! Blogi kuitenkin loytyy nimella Dog Milk! ja esiinnyn siella valenimella (osa koulutehtavan ohjeistusta) Erual Alekruk. Koko ryhmasta, eli noin 25 oppilaasta kaksi blogattiin, ja olin toinen niista, yay! Ilmeisesti, tai onneksi muille, jotka kuitenkin saattoivat tyoskennella kovastikin, ilmeisesti kurssin paasi silti lapi myos ilman bloggausta, silla eras hollantilainen luokkatoveri mainitsi, etta mina ja Severus saatiin molemmat numeroksi kasi. (Ei kylla mitaan tietoa mista se sen naki. Ja taalla arvostelu on 1-10, ei 4-10 kuten oletin.)

Valokuvaustehtava

Valokuvaustehtavasta kanssa kaytiin kierros, ja hollantilaisilla luokkalaisilla, blogitehtavasta poiketen, oli ollut eri tehtavananto kuin meilla. Heidan tehtavansa oli kuvittaa Alter Ego, meilla taas monisanaisempi "Kuka/mika olet aina halunnut olla, muttet ole ollut/ole voinut olla". 5-6 kuvaa piti ottaa, mutta koska yksi niista ei onnistunut kovin hyvin, sain luvan jattaa sen pois, jolloin minulle jai nelja kuvaa. Valitettavasti tuon lahikuvan kohdalla minulla oli suuret suunnitelmat siita, milta kuvan pitaisi nayttaa, mutta lopulta koulun kamerat  ja objektiivit eivat vain taipuneet tahtooni. Niinpa (spoilers) kaytin vain rujosti photoshoppia. (Kai ne kuvat suurenee klikkaamalla?)






Sitten oli Motion graphics, kurssi jossa olisin toivonut paljon enemman sisaltoa tai opetusta. Kaytannossa opettaja puhui meille vartin, han kertoi tehtavanannon, ja lahetti peraan tutoriaaleja ja esimerkkeja. Halusin tehda hienon, mutta onhan taa aika kamala. Keskityin rytmiin enemman kuin kauneuteen ja asetelmiin, ja varsinkin viimeisena lisatyt valkoiset pallerot saa silmat tippumaan paasta. Ai niin, tehtavana oli siis tehda abstrakti, geometrisia kuvioita sisaltava 20-30 sekuntia pitka video, jossa on lauluton musiikki taustalla. Onhan tama kauhee, en tieda edes miksi postaan. Tama on vahan etta tiedan etta tama on ruma, mutta mita en tieda, on se kuinka tehda siita hieno. Ei myoskaan auttanut yhtaan, etta omat AfterEffects-taidot oli himppasen ruosteessa, mutta sentaan ne vahan sielta sutjakoitui kun kaytti, verrattuna joihinkin, jotka eivat olleet edes koko elamassaan avanneet afteria... Hollantilaisten tehtava oli sitten ihan eri, eika liittynyt edes afteriin: kuvata title sequense jollekin oikealle elokuvalle tuoden tekstit oikeaan elamaan jotenkin, EI siis jalkikateen lisaamalla. Tehtavanannot olivat molemmat naista aika kiinnostavan kuuloisia, mutta jotenkin vain olisi ehka toivonut enemman opetusta, ohjausta ja ehka sita taitoa ja silmaa geometriselle musiikkivideolle...



Keramiikka, piirtaminen ja graphics jatkuvat entisellaan. Graphics-tunnilla pitaa keksia jokin isompi juttu, josta tehdaan painattamalla jotain. Severus aikoi tehda lasten kirjan. Itse ehdotin opelle sarjaa t-paitoja ja muita vaatteita, mutta se on kuulemma vahan menemista sielta, mista aita on matalin. Pitaa siis keksia jotain muuta varmaan...  Sita pohtiessa!